Seinäjoen Seudun kiitospäivän juhla vietettiin Lapuan Nuorisotalolla perinteisin amerikkalaisin menoin. Sihteerimme Maritta Sipilä suoritti valtaosan mittavista ruokavalmisteluista. Tarjottu kiitospäivän ateria saikin kaikilta osallistujilta yksimieliset loistavat kymmmenen plus arvosanat. Kuka tahansa ravintoloisija olisi ollut kateellinen. Apureina ruokapuolella oli kaksi amerikkailaista vaihto-oppilasta Emma ja Brad sekä allekirjoittaneen vaimo Elisa sekä lisäapuna hallituksestamme Susanna Saari. Keittiössä oli kiirettä, mutta kaikki sujui aikataulun mukaan täsmällisesti.
Tilaisuuden suosio yllätti. Saimme tapahtumaan 48 osallistujaa. Mutta mikä parhainta, saimme tilaisuudessa myös 10 uutta jäsentä. Tilaisuus oli kaikille ilmainen. Yhdistyksemme vastasi kustannuksista. On onni olla kahden leipomon omistajan ystävä, joilta saimme arvokasta sponssausta tapahtumaan (Lapuan Leipä ja Hyväskä). Omistajat liittyivät myös jäseniksi yhdistykseen. Toisen tytär onkin Rotary vaihto-oppilaana tällä hetkellä Yhdysvalloissa.
Näinkin ison osallistujamäärän onnistunut palveleminen ilman suunnattomia kustannuksia on mahdollista omin voimin. Talkootyövoima, sponssaukset, ilmainen tila ja arpamyynnistä kertynyt tuotto kulutti yhdistyksen kassaa vain vajaalla 250 €:lla.
Meillä oli kolme tuntia kestäneessä tilaisuudessa runsaasti ohjelmaa. Vaihto-oppilaat kertoivat, itsestään kuin myös Thanksgiving traditiosta ja historista.Saimme tietoa amerikan alkuperäisväestöstä kuin Black Friday taustasta ja historiasta. Puheenjohtajana sekä uutena SAM-hallituksen jäseneä kerroin SAM toiminnasta ja tavoitteista kuin myös infoa uusille jäsenille omasta paikallisyhdistyksestä ja sen toiminnasta. Kuulimme hyvän ja mielenkiintoisen raportin henkilöltä, joka oli ollut viime kesänä Ocean World’ssä USA´ssa SAM’n kautta järjestetyssä työharjoittelussa. Allekirjoittanut suoritti Al Dante taikuri / mentalismishow’n iltamme päätteeksi.
Kaikenkaikkiaan voin sanoa, että tämä tapahtuma voidaan kirjata paikallisyhdistyksemme historiassa erääksi onnistuneimmaksi tilaisuudeksi. Osanottajat olivat tyytyväisiä tarjoiluihin ja illan ohjelmaan. Olihan paikalla iso joukko amerikanhenkisiä uusia ja vanhoja jäseniä.
Heikki Kulju